Viime viikosta.. joo keskiviikkona menin treenaamaan, ja edelleenkään siitä ei tullut yhtään mitään, ei niin mitään. Hermo kiristyi äärimmilleen, kun yleensä mulla ei ole tällaisia ongelmia. Siinä kotiin pyöräillessäni mietin, että nyt riittää. Päätin ja pidinkin kaksi ihan totaalilepo-päivää. En tehnyt mitään ylimääräistä. Makasin sohvalla, kattelin tv:tä, varmasti tarpeeksi ja heiluttelin kutimia. En ole oikein hyvä vain olemaan, mutta nyt pakotin itteni siihen. Oikea liike oli, ja eilen treeni kulki taas vallan mukavasti.
Olen oikein ylpeä itsestäni, että jotain on noista valmentajan sanoista tuonne korvien väliin jäänyt. Joku aika sitten olisin vain hakannut päätä seinään ja treenannut, vaikka ihan selvästi joku pielessä. Minä toivon todella, että kaikki muutkin treenaajat, kuntoilijat kaikki, ymmärtäisivät sen, että kipeänä EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA PIDÄ TREENATA. Se on pahin karhunpalvelus mitä voi itselleen tehdä. Ensinnäkään siitä treenistä ei ole mitään hyötyä silloin. Ja toiseksi ne jälkiseuraukset mitä siitä saattaa tulla on niin ikävät ja jopa pahimmassa tapauksessa hengenvaaralliset. Lisäksi minusta se on todella epäkunnioittavaa ja ajattelematonta mennä salille pärskimään, köhimään ja niistämään. Ei muuta kuin levittää vaan tautia eteenpäin..
Ja onhan tällä viikolla muutakin elämää kuin treenaaminen, onneksi. Joululahjoja lapsukaisille pitäsi käydä vielä hankkimassa. Yleensä olen tämän asian kanssa enemmän ajoissa liikeellä, mutta nyt on koulu ja työkiireet olleet sen verran vallalla, että en ole ehtinyt. Joulupukkikin kuulemma vielä tulossa. Vaikka onhan isompi pienempää jo valistanut tästä suuresta huijauksesta, mutta pienempi tahtoo vielä pitää uskostaan kiinni joten antaa mennä vaan :) Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, en itse erityisesti tästä kamalasta kaupallisuudesta ja hössötyksestä välitä, mutta onhan se lasten aito ilo ihanaa seurata. Ja mulle suurin onni on se, että tänä jouluna minä voin olla kotona. Viime joulunakin aatto illan vietin töissä ja seuraavana päivänä aamuun.. Ei ollenkaan kivaa, ei itselle eikä lapsille. Ja vaikka olen monessa asiassa vähän sellainen, että kaikki tai ei mitään laitetaan peliin, niin onneksi olen tässä treenamisen ja muun elämän kanssa osannut ja muistanut säilyttää sen arvojärjestyksen mikä niille kuuluu. Eli lapset, perhe ja sellaiset asiat aina ensin, sitten vasta treeni. Niin sen pitää olla.
UGH. OLEN PUHUNUT !
Hyvää viikkoa kaikille!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti