SAIRAUTTA.

Pukkaa siis. Kulovalkean lailla mahatauti pyyhkäissyt vajaan viikon sisällä läpi koko porukan. Lapsukaiset sairastuivat minuutin väliajalla viikonloppuna, eli vessassa on ollut ruuhkaa. Ja niihän siinä kävi, että en minäkään välttynyt taudilta. Eilen aamulla ei vielä mitään tuntemuksia, töissä olin normaalisti, salille menin ja vähän jotain tein, niin alkoi vointi huonontua. Arvasin heti, että nyt mennään. Kimpsut ja kampsut kasaan ja kotiin. No sittenhän tuota tulikin vietettyä aikaa vessassa, koko ilta ja osa yötäkin. Kuumetta mukavasti oli yöllä ja aamulla peilistä katsoi melkoinen haamu. No mutta vähitellen alkaa vointi korjaantua. Ruokaa ei vielä viitsi edes ajatella, mutta nesteet kestää jo sisällä ja se on ihan hyvä merkki :)
 Kyllä vain tuossa ajattelin yön pitkinä tunteina, että kovin on katoavaista tämä vahvuus ja hyvä kunto :D Aika säälittäväksi itsensä tuntee, huhuijaa. Treenaamista ei tänään viitsi edes ajatella, katsotaan huomenna jos ruoka alkaa maistua, mutta niin kauan huilitaan kun on tarvis. Mikään ei ole hullumpaa kuin kipeenä treenaaminen. Se millaiset jälkiseuraukset siitä voi tulla on niin kamalat, että ei todellakaan kannata riskeerata.
Tälle hetkellä on siis vain yksi suunta ja se on :

Parempaa loppuviikkoa kohti siis!

-johanna-

Syntisen pitkä aika on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Mutta täällä ollaan :) Arkista aherrusta täällä vietetty. Työt pitäneet kiireisenä ja myös muu elämä. Treenit kulkeneet ihan mukavasti. Ohjelmaa muutettu sen verran että joka toinen viikko on rest pause -viikko ja sitten taas normi -viikkoa perään. Aamulenkkeilyistä olen pitänyt kiinni, ei siksi että olisi ehkä niin pakko, mutta kun tykkään niistä. Ihan valtavan hyvän fiiliksen siitä saa. Ja nyt kun nämä muut talviurheilumahdollisuudet ovat tosiaan olleet aika kehnot niin juoksumattoa on kulutettu. Kropassa on tapahtunut paljon muutosta nyt lyhyessä ajassa. Rasvaa on palanut yllättävän paljon, vaikka sitä ei nyt niin tietoisesti olekaan poltettu. Tästä olen todella iloinen. Ja eiköhän sinne jotain lihastakin ole tarttunut, toivottavasti. Ihan jo odotan alkavaa kiristelyä :) Maaliskuun alusta muutetaan ruokavaliota nimittäin.

Olen kyllä onnellinen siitä, että minulla tämä mun juttu on. Muu elämä on myllerryksessä, muutoksia tulossa, se on varma. Mutta silloin kun oikein ahdistaa toimin kuin Pasila -tvpiirretyssä sanoi se naispoliisi: "rangon rautaa" Ihmeesti se helpottaa. Ja vaikka välillä on mennessä ahdistanut ja vaikka mitä muutakin niin pois tullessa olotila on huomattavasti rauhallisempi.
Toinen todella ihanan onnen tunteen sain viime viikonloppuna kun kävin pienemmän pojan kanssa laskettelemassa. Ensimmäisen kerran yli 1½ vuoteen pystyin laskettelemaan. Ei kipua ei turvotusta ei mitään vaivaa. Siis niin ihanaa!! Ehkä tänä talvena vielä laudallekin pääsen.. Suihkin rinteessä kuin pikkulapsi, niin onnessani että. Pienistä asioista voi ihminen iloiseksi tulla.

 Tällä viikolla olen huhkinut kaikki 9 treeniä viiteen päivään, ei ehkä ihan viisasta, mutta viikonloppu on täynnä muita juttuja joten en ehdi treenaamaan. Tai sunnuntaina ehkä olisin ehtinyt, mutta lauantaina on eräät juhlat tulossa ja minä sinne menossa, joten vaikka en ole ajatellut mitään hurjaa alkoholimäärää nauttia, kun en kestä kankkusta, niin en halua turhaan illan aikana miettiä että huomenna treenit, huomenna treenit.. Oikein mukavaa kun on jotain tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Keskiviikkoista tarinaa..

Päivät viuhuu vauhdilla eteenpäin. Ei liiemmin noita vapaa-ajan ongelmia ole. No ei ainakaan tylsää. Väsymys vaivana tällä hetkellä. Elämässä vähän kaikenlaista stressiä ja tämä vaikuttaa minun yöuniini. Nukahdan kyllä mutta heräilen n.10-15 kertaa yössä. Jokseenkin rasittavaa. Aamuisin ennen aamulenkkiä melkoinen zombi on kurkistellut peilistä.
No kun mielessä myllää niin viikonloppuna siivosin. Ihan hulluna. Siinä sai matot ja petivaatteet kyytiä. Jotenkin olevinaan rauhoittaa se, että ulkoiset puitteet on siistit ja tavarat paikoillaan. Eihän ne tosin tätä mun hieman ongelmaista tilannetta mihinkään ratkaise, mutta hetkellistä helpotusta tarjosi. Sen tarkemmin en tässä halua ruotia asioiden laatua, mutta isoja päätöksiä pitäisi pystyä tekemään ja välillä en oikein itsekkään tiedä mikä olisi oikein. Tänään tuntuu, että nyt tiedän mitä teen ja huomenna voi tuntua jo ihan toiselta. Loputtomiin en kuitenkaan voi veivata näitä asioita, jotain olisi tehtävä, mutta mitä, en tiedä.. No ehkä aika näyttää.

Hyvä puoli on se, että treeni kulkee mukavasti, edelleen. Viime viikkoon yksi huonompi treeni mahtui kyllä, mutta tämän unenmäärän ja laadun huomioden voi olla tyytyväinen. Uutta treeniohjelmaa tuli viime viikolla, RestPausea joka toinen viikko, perusviikkoa toinen. Samoin treenijakoon pientä viilausta. Vaikutti mukavalta, ja vaihtelu virkistää. Maaliskuun alussa taas kiristetään ruokavaliota. Katsotaan onko mitään tapahtunut. Nyt ei ole nälkä vaivannut, mutta ei painokaan ole suuremmin muuttunut. Riippuen vähän milloin vaakalla käyn niin kilon heitto suuntaan tai toiseen. Ainakaan ei siis pitäisi olla tullut läskiä mihinkään. Ja koko ajanhan tässä kroppa kiristyy. Välillä itse hätäilen, että tapahtuuko tarpeeksi. Tosin minulla on tähän lajiin lihaskasvun kannalta oivalliset geenit, joten lihastahan on tullut reilusti lisää varsin lyhyessä ajassa. Jos aiemmin olisin tämän tajunnut aloittaa niin ties minkä kokoiseksi olisi ehtinyt kasvaa. Mutta toisaalta, moni muu asia olisi jäänyt tekemättä.
Talven tulosta tännekin kulmille ei voi muuta kuin olla iloinen. Viimenään pakkasta. Pohjoisen kasvattina ei tällaiset pakkaset hirveästi kauhistuta. Ja nythän on aurinkokin näyttäytynyt mikä on aivan ihana asia. Ilmojen paranemisesta huolimatta matkatoimistojen ym muiden sellaisten sivut ovat olleet kovassa pyörityksessä. Matkakuume (krooninen) vaivaa. Jonnekin olisi ihana päästä. Jos ei nyt just niin kohta sitten.. Etsintä jatkukoot siltä osin.

Tänään illalla vuorossa olkapäätreeniä, siitä tykkään, on ihan ehdoton lemppari. Eilen treenasin Johannan kanssa takareidet ja pakarat. Erilaisilla rytminvaihdoksilla yms.kivalla tuli niin valtava paine takareisiin, että katkesi pintaverisuonia oikeasta jalasta. Luulin, että sellaista ei oikeasti edes tapahdu koskaan, mutta totta se on, tapahtuu. Onneksi ei nyt mitkään hamekelit ole sään puolesta niin eipä tuo suuremmin haittaa:D

Päivänjatkoja kaikille!!

....

Hei vaan taas.. Vuosi vaihtunut ja arki alkanut. Ihan pienen (oikeesti aika suuren) ahdistuskohtauksen sain ennen loppiaista kun kaikki menot, koulut, työt yms. pyörähtivät käyntiin. Oikeesti ajattelin, että voi helv..** kesään ja esimerkiksi lasten kesälomaan on aika pitkä aika. No tässä nyt on sitten hetki mennyt taas tätä arkea niin, meneehän se taas. Tosin mietin, että välillä kyllä nautinnollisuus on aika kaukana, kun juokset pää viidentenä jalkana paikasta toiseen ja mietit missä välissä ehdin tehdä mitäkin ja minne sinkoan seuraavaksi. Nää on nyt vissiin niitä elämän ruuhkavuosia? Tai jos ei ole niin en sitä todellista ruuhkahuippua erityisesti tahdo edes nähdä :D
Monille nämä vuoden vaihtumiset ovat lupausten antamisen aikaa ja muutoksen aloittamisen aikaa. Itse en niitä harrasta. Mielestäni ihminen pystyy elämänmuutokseen ja lupauksien tekoon muuhunkin aikaan vuodesta, ei siihen mitään uutta vuotta tarvita. Muutenkin olen tässä miettinyt elämään tyytyväisyyttä ja muutosta. Onko se noin yksinkertaista?
       
                                   






Mielestäni se ei ole. Ainakin minun täytyy ottaa niin monta muuta asiaa huomioon kuin itseni. Jos elämä olisikin vain sitä, että voisi tehdä itsensä onnelliseksi, eläisin minäkin varmaan jonkin verran toisella tavalla. Ehkä mietin vähän liikaakin muita..?

Mutta juu.. Pohtimisen lisäksi on myös treenattu. Kuten hyvin moni muukin. Aika tavalla on hermo ollut kireellä salilla monena päivänä. Tuntuu, että asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Hienoahan se on, että ihmiset innostuu kuntoilemaan, mutta meinaa käydä ärsyttään se laitteissa makaaminen, tiellä pyöriminen yms. Ja mun aamurauhakin lenkkien suhteen, mennyttä. Maanantai-aamuna juoksumatolla tajusin, että herranjumala täällä on 10 muuta ihmistä, heti kuudelta. Radio pauhaa, televisio huutaa... Mun päivän ainoa rauhan ja hiljaisuuden hetki on mennyttä :D Ja säiden ollessä tollaiset ei sitä rauhaa ilkeä ulkoa lähteä hakemaan.
Oma treeni kulkee kyllä nyt mukavasti. Valmentajalta mukavaa palautetetta, että rasvaa taas palanut, se on hyvä. Ja itsestäkin tuntuu, että vähän ollaan taas menty eteenpäin. Mielestäni keho on hyvin palautunut aika tiukasta diettipätkästä mikä oli, samoin myös päänuppi. Nyt tuntuu siltä, että seuraavaan kiristämiseen alkaa olla valmis. Ja sehän koittaa sitten, kun käsky Johannalta käy. Ja kaikkein eniten minua ilahduttaa tuo ihon palautuminen. Näytin liito-oravalta ketoosin päätyttyä. Löysää nahkaa oli joka paikassa :S Mutta hurjan nopeasti iho on vetäytynyt. Olen ihan hämmästynyt. Vatsan kohdalla edelleen ongelmaa on, ihan riittävästi, mutta parempaan suuntaan on menossa sekin. Vaikka kyllähän mie siitäkin asiasta kerkesin kamalan paniikin kehitellä.. Mutta onneksi on tuo järjen ääni tässä hommassa mukana, ja on jaksanut hokea, että iho kyllä palautuu..
Pyysin uutta treenijakoa, aika pitkään olen mennyt tällä samalla jaolla. Tylsistynyt en siihen ole, mutta ongelma on lähinnä se, että esimerkiksi selkä-hauis-päivä venyy väkisten yli tunnin mittaiseksi. Ja tarkoitus kun olisi kuitenkin siinä tunnissa pysytellä. Lisäksi selän treenaamiseen keskityn niin totaalisesti, olen hauiksen kohdalla jo ihan tapettu mato. Jalat ole treenannut kahtena päivänä etu/taka painotteisesti ja olkapäitä myös. Varsinkin takaolkapäät tarvitsee nyt erityistä huomiota, jää jälkeen kaikesta muusta nyt. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. 

                              
Teemu Leppäsen kuvaamana..viime vuoden lopulla. Kyllä mä uskon että tuolla vielä lämmittävän rasvakerroksen alla jotain on :)


                            

Joulun jälkeistä höpinää.

Heissan kaikille :)
Pikku hetki onkin kirjoittamisesta vierähtänyt. Ennen Joulua oli sellaista hulinaa, että ei millään ehtinyt kuulumia kirjoittelemaan ja koulujen joululoman alkaessa suunnattiin saman tien Pohjanmaalle. Ja siellä ei tosiaankaan tullut pieneen mieleenkään läppärin käynnistäminen. Viime lauantaista torstaihin kului mun osaltani totaalisesti levätessä. Nyt vasta tajuan kuinka väsynyt olin. Osittain oli varmaan myös sitä, että viimein antoi itselleen luvan olla väsynyt. Öisin nukuin varmaan 11h ja päivistäkin suurimman osan ajasta vietin vaakatasossa tai puoli-istuvassa asennossa. Raskain esine mitä nostin oli kaukosäädin, hyvänä kakkosena haarukka ja kutimet.
Liikunta rajoittui jääkaapin, sohvan ja ulkosaunan väliin. Yhtään ylimääräistä askelta en varmasti ottanut. Ja kyllähän sitä ruokaakin upposi. Ennen pyhiä pidin aika tiukan linjan, aattona ja joulupäivänä söin kaikkea mitä ikinä mieleen tuli ja kaapista löytyi. Meni suolaista, makeaa ja molempia varmaan yhtä aikaakin sekä kyllä myös jokunen lasi viiniä.  Mitään morkkista tai huonoa omaa tuntoa en potenut sekuntiakaan. Tämän yhteistyön mitä olen Johannan kanssa tehnyt ehdottomasti suurin anti on ollut tuo muutos korvien välissä. Kehossakin on tapahtunut hurjan paljon, mutta suurinta iloa minulle tällä hetkellä tuottaa se että meikäläisen kamalan ankara suhtautuminen itseeni ja tekemisiini on saamassa järjellisiä mittasuhteita, edes jossain määrin. Enhän minä koskaan pilkunviilaamisesta pääse, se on ihan luonteenpiirre, mutta se että pystyn hetkittäin jopa vähän antamaan löysää itselleni on todella suuri askel minulta. Vielä kesällä mietin etelänlomalle lähtöänikin varmaan kolme viikkoa etukäteen, en suinkaan onnessani vaan ihan kamalan ahdistuneena kun jouduin luopumaan ruokavaliostani osittain ja treenaamaan ei päässyt. No se lomahan oli ihan huippu ja en tullut takaisin 29 kg lihavampana, joten aivan turhaan meni sekin hermoilu:D Mutta ihan vain esimerkkinä.. Tottahan se on, että tehdään mitä tahansa tavoitteellisesti on pystyttävä olemaan tiukka ja tekemään asiat täsmällisesti, mutta kyllähän mun ajatukset ja toiminta välillä ihan liiallisuuksiin meni ja menee vieläkin. Mutta uskon, että mä opin vielä. Ja onhan tässä pitkä matka jo kuljettu. "Valitettavasti" näen vanhemmassa pojassani samanlaisia luonteenpiirteitä. Nuori mies on erittäin vaativa itseään kohtaan ja tavoitteet niin koulussa kuin urheilussakin ovat kamalan korkealla, vaikka minä aina vain pyrin sanomaan, että parhaasi kun teet se riittää. Mutta täydellisyyteenhän tuokin pyrkii.. Toivottavasti saan tätä mun viimenään oppimaa viisautta vähän hivutettua myös tuohon nuoreen mieheen.

Mutta juu, pukki toi lapsille lahjoja, ovat ilmeisesti olleet kilttejä.. Ja ovathan he oikeestikin. Itsekin jotain pientä, mutta me ei ystävä eikä perhepiirissäkään juurikaan ostella toisillemme lahjoja. Nyt tosin näitten pyhien loputtua tarttee taas tuota vaatekaappia päivittää. Niin paljon keho muuttuu, että koko ajan SAA ostaa jotain uusia vaatteita. Vanhoja olenkin sitten jakanut pois ja jotain myynytkin, esimerkiksi takkeja. Mutta nyt ihan tuohon ale-mylläkän alkuun en ehtinyt, tarvii odottaa tilipäivää :)

Torstaina siis palattiin takaisin tänne todella ankeaan Kouvolaan. Siis lähinnä sään puolesta, voi morjes. Pimeetä ja märkää.. Täytyy varmaan katsella hiihtoreissun ajankohtaa tonne lapin suuntaan. Että edes lunta näkee tänä talvena. Ja kuten olen aikaisemminkin todennut, tää pimeys tekee mulle todella huonoa. Olen niin väsynyt ja nuutunut, että itteäkin oikein ärsyttää.
Eilen perjantaina siis palailin tuonne salille. Olikin ihan älyttömän hienoa mennä. Ihan ikävä oli jo ollut. Olkapäätreenillä aloittelin ja olihan toi hiilaritankkaus tehnyt tehtävänsä. Olisin jaksanut mitä vaan, ja koski niin älyttömästi. Mulla on aina vähän vaikeuksia saada kunnon poltetta lihaksiin, kun ei niin kamalasti niitä hiilareita ruokavaliossa ole, mutta nyt sattu niin paljon :D No nyt kun ruokavalioon on taas palattu, niin tollaista poltetta ei ole odotettavissa jatkossa. Tänään kävin aamuaerobisella tai itseasiassa spinningissä, mutta kuitenkin ja salilla ja tästähän se sitten jatkuu entiseen malliin. Ihana taas treenata, vaikka mulla ei suuremmin mitään motivaatio-ongelmia olekaan, väsymys sitä ongelmaa enemmän aiheuttaa. Oikein nyt pysähdyin ajattelemaan, että onneksi pystyy taas treenaamaan. Jotenkin palasi ne polviongelman ajat niin elävästi mieleen. Oikeesti niin ihanaa kun pääsee liikkumaan :)

-johanna-

Hei hulinaa..

Aika juoksee ja minä sen mukana. Melkoista kiirettä on pitänyt viime viikosta alkaen. Välillä tuntunut, että ei kerta kaikkiaan repeä joka paikkaan, mutta selvitty on jotenkin taas. No nyt onneksi vähän helpottaa, pienemmän miehen harjoituksista totaalitaukoa ja isompienkin treeniryhmä himmailee kohti joulua. Tosin tästä ei toi jälkikasvu niin innoissaan ole, kuin minä. Nehän painaisi menemään vaikka joka päivä. Töissäkin koko viime viikko oli ihan hurjaa kaaosta. Maanantaista kun alkoi niin sitä samaa rataa meni koko viikko. Päätä koski joka päivä :D Onneksi olen tähän asti pystynyt työni jättämään työpaikalle, en tee niitä kotona, enkä juurikaan myöskään mieti niitä. Siitä tämä muu kiireisyys on hyvä asia. Ainakin työasiat unohtuu. Koulujutuistakin olen selvinnyt kunnialla. Yksi tehtävä tuli täydennykseen takaisin, muut sain tehtyä. Ehkä mä joskus valmistun :D

Ja treenattukin on. Itseasiassa nyt on taas sen yhden viikon räpeltämisen jälkeen mennyt ihan mukavasti. Ainoa mikä syö naista on nämä säät. On niin liukasta, että ei uskalla oikein tuolla ulkona kirmata. No salille olen sitten mennyt aamuaerobisia tekemään. Eihän se samalta tunnu, kun ei saa raitisilmamyrkytystä :D mutta kaloreita palaa, se on pääasia.
Sunnuntaina treenasin Sampon kanssa jalkoja.. Ja aivan jalaton olen tällä hetkellä. Pelkkä jalkojen olemassa olo sattuu. En oikeastaan tee kyykkyä. Pelkään sitä tehdä yksin, kun tuo polvi jäi vamman jäljiltä vähän sellaiseksi kehnoksi ja liikerajoite on jonkinmoinen. Painoja en kauheesti uskalla yksin siihen laittaa. No nyt sunnuntaina kyykkäsin.. +100 kg oli mukavasti tangossa ja toistoja tuli yli kymmnen pariinkin kertaan, olen hämmentynyt. Ja nyt varsin kipeä :D Olen kyllä luonteisestikin aika vahva, mutta en ikinä olisi uskonut tuollaisia rautoja liikuttelevani kyykyssä, kun harjoituskertoja kyykyn suhteen on ollut tänä vuonna ehkä 10 tai alle. Mutta tässä on se juttu mikä mun tätä mun motivaatiota myös ruokkii. Omien rajojen ylittämisestä tulee ihan huikea tunne. Salaa on jopa vähän ylpeä itsestään.. Mutta liikaa ei saa olla, kehitys loppuu tyytyväisyyteen :)

Alla olevassa kuvassa rauta liikkuu tiimipäivillä..Kuvaaja Teemu Leppänen. On aika kamala kuva :D

Kun tehdään niin tehdään sitten kunnolla.

Tämä viiko vielä painetaan täysillä, sitten palautellaan ja lepäillään vajaa viikko. Olen sen ansainnut.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Uuteen nousuun :D

Otsikko kuulostaa ihan siltä, että olisi pitkä viikonloppu mennyt juhliessa ja vielä jatkuu :D No valitettavasti kerrottava, että näin ei mennyt.
Viime viikosta.. joo keskiviikkona menin treenaamaan, ja edelleenkään siitä ei tullut yhtään mitään, ei niin mitään. Hermo kiristyi äärimmilleen, kun yleensä mulla ei ole tällaisia ongelmia. Siinä kotiin pyöräillessäni mietin, että nyt riittää. Päätin ja pidinkin kaksi ihan totaalilepo-päivää. En tehnyt mitään ylimääräistä. Makasin sohvalla, kattelin tv:tä, varmasti tarpeeksi ja heiluttelin kutimia. En ole oikein hyvä vain olemaan, mutta nyt pakotin itteni siihen. Oikea liike oli, ja eilen treeni kulki taas vallan mukavasti.
Olen oikein ylpeä itsestäni, että jotain on noista valmentajan sanoista tuonne korvien väliin jäänyt. Joku aika sitten olisin vain hakannut päätä seinään ja treenannut, vaikka ihan selvästi joku pielessä. Minä toivon todella, että kaikki muutkin treenaajat, kuntoilijat kaikki, ymmärtäisivät sen, että kipeänä EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA PIDÄ TREENATA. Se on pahin karhunpalvelus mitä voi itselleen tehdä. Ensinnäkään siitä  treenistä ei ole mitään hyötyä silloin. Ja toiseksi ne jälkiseuraukset mitä siitä saattaa tulla on niin ikävät ja jopa pahimmassa tapauksessa hengenvaaralliset.  Lisäksi minusta se on todella epäkunnioittavaa ja ajattelematonta mennä salille pärskimään, köhimään ja niistämään. Ei muuta kuin levittää vaan tautia eteenpäin..

Ja onhan tällä viikolla muutakin elämää kuin treenaaminen, onneksi. Joululahjoja lapsukaisille pitäsi käydä vielä hankkimassa. Yleensä olen tämän asian kanssa enemmän ajoissa liikeellä, mutta nyt on koulu ja työkiireet olleet sen verran vallalla, että en ole ehtinyt. Joulupukkikin kuulemma vielä tulossa. Vaikka onhan isompi pienempää jo valistanut tästä suuresta huijauksesta, mutta pienempi tahtoo vielä pitää uskostaan kiinni joten antaa mennä vaan :) Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, en itse erityisesti tästä kamalasta kaupallisuudesta ja hössötyksestä välitä, mutta onhan se lasten aito ilo ihanaa seurata. Ja mulle suurin onni on se, että tänä jouluna minä voin olla kotona. Viime joulunakin aatto illan vietin töissä ja seuraavana päivänä aamuun.. Ei ollenkaan kivaa, ei itselle eikä lapsille. Ja vaikka olen monessa asiassa vähän sellainen, että kaikki tai ei mitään laitetaan peliin, niin onneksi olen tässä treenamisen ja muun elämän kanssa osannut ja muistanut säilyttää sen arvojärjestyksen mikä niille kuuluu. Eli lapset, perhe ja sellaiset asiat aina ensin, sitten vasta treeni. Niin sen pitää olla.

UGH. OLEN PUHUNUT !

Hyvää viikkoa kaikille!!